Tähän meidän nykyiseen asuntoon tehtiin ihan itse parvi. NCC peruskorjasi nämä Nikkilän vanhan sairaalaan tilat ihaniksi asunnoiksi 2004-2005 ja meidän poikien tulevaan huoneeseen jo silloin peruskorjausvaiheessa tilasimme muutostyönä seinälle n. 3m korkeuteen pistorasian. Siellä se pistorasia komeili keskellä seinää pari vuotta ennenkuin päätimme vihdoin toteuttaa parven.
Poikien pitkä, iso ja kapeahko huone ihan huusi parvea. Kokoa poikien huoneella oli 16 neliötä ja parvesta lisätilaa tuli vielä 4,5 neliötä. Valmis parvi on 1,5m syvä ja pikkasen vajaa 3 metriä leveä eli seinästä seinään. Parvelle mahtuu 140 senttinen patja ja jalkopäähään jää vielä metrin verran lattiatilaa pikkukaapille. Sähköpistoke on siitä kiva nyt ihan käytännössä, että parvelle saa oman valon. Onhan tuolla toki ollut tässä matkan varrella pieni telkkari ja pleikkarikin pojilla.
Alusta asti oli myös selvää, että parvi tehdään itse. Aika monta erilaista suunnitelmaa mulla oli, mutta lopulta päädyttiin kiinteään kaiteeseen, ihan sen takia, etteivät parven patja ja petivaatteet näy alas, turvallisuutta ja ilmavuutta lisättiin vielä pyöreällä puisella lisäkaiteella, samanmallinen käsijohde tehtiin myös tikkaisiin. Tikkaat tehtiin ihan mittatilaustyönä pojille, askelkorkeus tikkaisiin mitattiin pienten poikien mukaan. Onneksi meidän vaari on käsistään niin taitava, että hän teki tikkaat meille valmiiksi.
Itse rakennusprojektia varten tilasimme (muistaakseni 12mm) levytavaran mittojen mukaan (tässä oltava tarkat piirustukset) ja runkoa varten ostimme kakkosnelosta Bauhausista. Helpoksi parven rakentamisen teki sen, että parvi jää seinien väliin eikä se tarvitse ”jalkoja”. Yhdellä seinällä oli jo Ikean vaatekomero, mutta sekin oli valmiiksi hankittu matalampana mallina, joten valmiilla parvella on 1,1m vielä korkeutta, vaikka se tulee kaapin päälle. Aikuinenkin mahtuu polvillaan istumaan parvella. Parven runko rakennettiin sen verran irti kaapistosta, että sinne mahtui parven alapohjan levy vielä parven rungon ja kaapin väliin. Fiksu liike olisi ollut maalata tuo levyn pätkä ennen sen asentamista, nyt sai aika tarkalla otteella maalata tuon kohdan levystä. Aina jotain voisi tehdä paremmin!
Homma lähti liikkeelle parven koron tarkistamisesta, mittaamisesta ja merkitsemisestä seiniin. Korkeutta ja rungon suoruutta tuli viilattua useaan otteeseen, mutta saatiin se lopulta vaateriin. Vanhan talon seinät ovat hieman vinot sinne sun tänne, joten tämä oli se tärkein vaihe. Palkit pultattiin seiniin aika jyhkeillä ruuveilla, iskuporakone lauloi kun näitä puolimetrisiä tiiliseiniä rei´itettiin. Väliin kiinnitettiin vielä runkopuut 60cm jaolla, joihin saatiin sitten levytavara ruuvattua niin ylhäältä kuin alhaalta. Miehen köriläät testasivat rakenteen lujuutta roikkumalla rungossa eikä missään narissut, kestää! Kaide tehtiin omana elementtinään, joka kiinnitettiin runkoon, mutta kaiteen rakenteen peittävä levy tehtiin edestä yhtenä kappaleena. Portaiden kohdalta piti hieman kikkailla pienemmillä paloilla runkoa peittoon.
Ja sitten mun lempipuuhaan pakkelointiin!! Ja sitähän riitti, kaikki saumat ja ruuvin kolot pakkeloitiin ja hiottiin vähintään kahteen otteeseen. Tikkaat, kaide ja käsijohde asennettiin sitten vielä lopuksi vaarin toimesta ja koko komeus maalattiin pariin otteeseen. Ja hienohan siitä tuli. Omin voimin olisimme tehneet Mikon kanssa parvea kauan, vaikka alkujaan ajattelin sen olevan yhden viikonlopun homma, ei ollut! Kyllä siihen työtunteja saatiin upotettua. Onneksi oli vaari auttamassa.
Valitettavasti projekti on jo sen verran vanha etten muista mitä materiaalit maksoivat, mutta ei tuo mikään yberkallis ollut. Niin sellainen yksityiskohta vielä muistui mieleen, mikä tuntui aikoinaan hassulta, eli kun tilasimme ne mittaan leikatut levyt niin saimme kaikki ns. jämäpalatkin. Eli levytavara myydään ns. yhtenä levynä, vaikka tarvitsisitkin siitä vain osan. No minähän askartelin sitten jämäpaloista kaikenlaista esim. pojille tähtitaulut, mitkä taitavat jossain kuvassa pilkahtaa. Huom. Isossa kuvassa näkyvä raitaseinä on myös maalattu itse.
Hei, tässä vähän samantyylinen projekti menossa ja etsiskelen juuri tuon tyylistä , pyöreää puukaidetta, joka tuossa erittäin onnistuneessa parvessa on. Löytyikö ihan puutavarakaupoista vai onko tilaustyötä?
Hei! Kaide on tehty kokonaan itse. Kaide oli noin 4cm pyöröpuuta.
Hieno parvi ja upea kaide. Sattuisitko muistamaan mistä löysitte tuon kaiteen? Tyylikäs blogi
Hei! Kaide on tehty, niinkuin koko parvikin, kokonaan itse. Kaide oli noin 4cm pyöröpuuta.