Kevätmessuille

Tuleeko musta isona kukkahattutäti? Apuva!! Vuosi sitten ihan vahingossa tai no ton Drop paljun poppoon kautta hoksattiin, että tuollainen kevätmessu on edes olemassa. Silloin vielä ei ollut talosta tai pihasta tietoakaan, oli vain iso kuoppa täynnä louhetta. Taisin kyllä parit Pamparuohon taimet messuilta ostaa heinäfanina.

Mutta tänä keväänä messuille mennään kyllä ihan tasan just sillä silmällä ja eyes wide open. Kasvi- ja puutarha jutut tietenkin kiinnostaa, kun ei ole tuota viherpeukalointi kokemusta ja toiveena olisi tulevana kesänä nyt edes pensasaita saada aikaiseksi. Vielä syksyllä haaveilin myös jo keittiöpuutarhasta perennaryhmistä, puista ja pensaista ja havuryhmistä, mut josko nyt ees toi pensasaita saataisiin kadunvarteen varttumaan. Realismi puree ja rahan puute.

Vuosi sitten oli sitä haukuttua ja kehuttua (ota nyt sit selvää?) ”kakkimultaa” -25% messuilla myynnissä. Pitänee varautua myös tarttumaan huimiin messutarjouksiin, jos tänä vuonna osuisi jotain tarpeellista halvennuksella eteen. Pitäkäämme peukut pystyssä. Kaikki kun on kotiin päin!

 

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

  1. Sanna

    Teillä on pihatyöt kovasti vauhdissa? Löytyikö messuilta lisätietoa ja tarjouksia hyvästä kasvualustasta?

    • Kyllä! Viikko sitten maanantaina pihalle tuli Metsäpirtin multaa 36 kuutiota, messutarjouksena -25%. Oikein hyvää kamaa, eikä mistään tuoksuista hajuakaan! Kohta on jo nurmipohjat paikoillaan, seuraavaksi laitetaan pensasaidan ojanne ja perennapenkit täyteen multaan.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita