Kuusiokoloavain IKEA rock

Piti hyvin paikkansa eiliseltä Ikea mööpeleiden vertaus legoihin. Ihan heittämällä noita kasailee jos vertaa tuohon kylmäkaluste mittelöön. Eilen saatiin yksi sänky kasailtua ja tänään aloittelin sitten toisen parissa, sehän meni kasaan vieläkin sukkelammin kuin se harjoittelukappale. Pojille tulee molemmille Ikean Malm sängyt joihin kuuluu vielä 2 vuodevaatelaatikkoa, joihin voivat sitten aarteitaan kätkeä. Molemmat olivat pikkaisen apuna sänkyjä kasatessa, joten pääsivät omaa huonettaan ihan itse laittamaan kuntoon. Kovin innoissaan ovat molemmat omista huoneistaan ja niiden kalustamisesta vaikkeivät raksalla oikein muuten viihdy.

IMG_5164IMG_5163

Tässä näkymää eteisen halki makuuhuoneesta toiseen. Näppärästi sänky tuohon nurkkaan istuu, kun sen mittojen mukaan on oven paikka pohjapiirustuksiin aikoinaan laitettu. Sillä välin kun tuo Chef Miguel lähti hakemaan kaupasta grilliherkkuja, ehdin jo kokoamaan seuraavan mööpelin, joka oli puumaluolan ”piis de la resistans” elipä MALM meikkipöytä.

IMG_5142

Näissä ohjeissa kyllä hermo lepäsi. Oli niin selkeetä.

IMG_5146IMG_5149 IMG_5152IMG_5154

Olisikohan tossa pöydän kasailussa joku puolisen tuntia mennyt. Laatikkokin meni suoraan paikoilleen, eikä sitäkään tarvinnut yhtään justeerata.

IMG_5156

Tämmönen siitä sitten tuli! Ja kyllä oli hyvä ajatus tuo pistorasia nostaa pöydän päälle, nyt on niin helppo kutrit tuossa kähertää.

Näitä vuodevaatelaatikoita tulee meille kaikenkaikkiaan kahdeksan ja kasailin nekin kaikki yhteen syssyyn. Yllättävän jämäkkä rakenne niihin tuli, jotenkin Ikean kalusteissa ainakin aiemmin on ollut aika himpulat laatikot, mutta näistä ei kyllä pohja irti lähde. Tätä ”same same” jatketaan vielä huomenna, ajatuksena on saada mahd. paljon näitä uusia ostoksia ja säilytyskalusteita kasailtua ennen muuttoa. Mehän jätimme kaikki normivaatekaapit jne. pois Kannustalon toimituksesta. Eli kaikki säilytystila tulee tarpeeseen!

IMG_5158

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

Aiheeseen liittyviä artikkeleita