Liukuovikaapisto eteiseen

Tuleva eteisen liukuovikaapisto aiheuttaa päänvaivaa. Mietityttää sen ulkonäkö ja tehdäkö kaappi itse tai omien piirustusten ja mittojen mukaan. Nykyisen kotimme eteiseen teimme kaapiston myös itse. Suurin syy oli huonekorkeus, joka eteisessä oli 3,2 metriä ja vakio 240 korkea kaapisto olisi näyttänyt ihan tyngältä ja lisäksi olisi jäänyt arvokkaita kuutioita hyödyntämättä säilytystilana. Rungon tilasimme mittaan leikattuna levytavarana piirustusteni mukaan Elfalta samoin kuin lasiovetkin. Rungon sitten kasasimme Mikon kanssa kaksistaan olohuoneen maton päällä. Kätevä emäntä ja isäntä! Tältä se valmis kaapisto näytti:

130049183

Nyt tilanne on vastaava, tosin tuleva huonekorkeus on vain 2,8 metriä (Mitenköhän siihen tottuu, kun on jo 12 vuotta asunut 3,5 metriä korkeassa asunnossa?) Mutta silti ajatus vain 240 korkeasta vakiokaapista tuntuu tosi ahdistavalta.

Lattiasta kattoon yltäviä 280 korkeita ovia löytyy helposti, aikoinaan maksimi korkeus lasioville oli 3 metriä, mutta sillä sitten oli pärjättävä, nyt sitä ongelmaa ei onneksi ole.

177-1

Tällä hetkellä olen tykästynyt koko valkoiseen kaapistoon, kuten kuvassa. Ovi materiaali voi olla vaikka levyä, tosin tuo lasiovikin on toiminut tosi hyvin. Kestänyt kaikki poikien aiheuttamat kolhut ja pienen kissan iltahepuleiden osumat.

Alunperin olin kaavaillut eteisen kaappiin myös siivouskomeroa, mutta sitä tuskin tarvitaan. Pölynimuria ja moppeja sun muita, mahtuu ehkä säilyttämään myös teknisessä tilassa liukuovien takana, ainakin niin toivon. Silloin eteisen kaappiin jäisi enemmän säilytystilaa, mitä tässä perheessä ei tunnu olevan liikaa.

Kaapisto on 2 metriä leveä, joten siihen tulee 2 n. metrin levyistä liukuovea. Kaapin ajattelin jakaa kahteen osaan. Toiselle puolelle tanko pitkille vaatteille, ehkä yksi hylly alas ja pari ylös, riippuen kaapin korkeudesta. Toiselle puolelle hyllyjä tai mieluummin vetokoreja alas mm. kengille, kaulahuiveille, pipoille jne. ja ylös vaatetanko lyhyille takeille. Säilytyslaatikoissa voisi ylähyllyillä säilyttää harvemmin tarvittavia tavaroita esim. pyöräilykypärät, luistimet jne. Laatikoihin vaan tekstit, mitä mikäkin sisältää, niin ei tarvitse aina kaikkia penkoa, jotain etsiessä.

Screen Shot 2015-01-28 at 17.51.35

 

On näitä ajatuksia kyllä hyvä piirtääkin, vaikka jo ideoiden sanoiksi pukeminen auttaa, mutta kyllä se kuva vaan vastaa edelleen sitä tuhatta sanaa. Täähän näyttää aika toimivalta ratkaisulta. Tuleeko parannusehdotuksia mieleen?

Säilytysjärjestelmiä ja liukuovikaapistoja:

IkeaInariaKirenaMirror LineElfaStirpeSoftroll, SovellaTank Indoor

 

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

Aiheeseen liittyviä artikkeleita