Muutettiin, varkain.

Meiltä puuttuu vielä ilmatiiveysmittaus, jota tälle viikolle ollaan odoteltu päivittäin kuin kuuta nousevaa, koska se on ollut listallamme isoin puuttuva asia, mitä vailla Valon käyttöönottotarkastus on ollut. No eilen sitten selvisi, että tää mittausjampesteri onkin lomilla (niinku d´oh, emmää oo sille lomaa antanut!) ja mittaus menee ensi viikon maanantaihin!! Voi tatti!

Onneksi kuulin hyvät uutiset ensin, enkä ehtinyt tuota lomailevaa mittajaa tuskailemaan, koska samaisessa puhelussa vastaavamestari oli antanut meille luvan muuttaa jo nyt!! Sipoossa kun ei kuulemma olla niin tiukkoja tuon muuttoajankohdan kanssa, kuin esim. Helsingissä talossa ei saa ilm. olla edes kalusteitakaan ennen muuttolupaa? No niitähän me oltiin jo ehditty pari päivää tehtailla tänne, että sinällään meillä oli muuttovalmiuden suhteen jo aika voimakas etukeno , niinkuin kaikessa muussakin matkan varrella (Kukakohan louhi jo ilman lupia, öööö??).

IMG_5163

Ajoitus oli sinänsä ihan loistava, kun oltiin saatu juuri omakin sänky kasailtua valmiiksi ja makkareita hieman laiteltua, joten nukkumapaikat jo löytyivät kaikille. Mehän lähdettiin siltä istumalta puhelun jälkeen raksalta ”kotiin” hakemaan pojat ja kissat mukaan. Täällä sitten alkuilta menikin kissojen kanssa ihmeillessä: pentu juoksi pitkin nurkkia heti kuin olisi täällä aina ollut ja neiti tarkkaili turvallisesti WC kalusteiden alta nuoremman kohkailuja. Kassillinen ruokaa vielä kaupasta mukaan ja sauna päälle – Taasjärvellä kaikki hyvin!!

 

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

Aiheeseen liittyviä artikkeleita