Hitsit piut! Kohtahan sitä saa paljuakin alkaa laittelemaan paikoilleen! Nyt tässä vaiheessa projektia tuntuu, että aika ihan lentää, mikä on hurjan mukavaa vaihtelua tuohon odotteluun ja käpyjen haravointiin!
Tässä on sitten tuo kallio, johon asti tuo paljulandian terassi sitten tulee. Hieman yllätyksenä tuli se kuinka korkealle talo lopulta nousee. Alunperin kun ajateltiin, että kallion reunalle jää korkeutta istuskellakin, mutta nyt näyttää siltä, että terassia pitääkin porrastaa alaspäin ettei se nyt kokonaan kallion päälle mene. Ihanteellisinta olisi, että terassi ja kallio olisivat suht samalla korkeudella.
Tähän viriteltiin hieman linjalankaa perustusten päältä kalliolle ja talon lattiataso nousee tuostakin vielä, jopa päälle 40 senttiä! Mutta terassin korko paljun puolella voisi olla aika lähellä tuota langan korkeutta, mikä saattaa tarkoittaa sitä, että jo paljun puoli terassista tulee talon lattiatasoa askelman alemmaksi. (Tuo uretaanilla koristeltu tötterö piilottaa sisäänsä maalämpökaivon, se jää terassin alle piiloon. Thänk gaad, ei oo mikään silmänilo!)
Tuonne perälle se palju sitten tulee, aikalailla tuohon varjoisaan kohtaan. Aurinko paistaa terassille vielä ilta 17-18 aikoihin hienosti, sitten alkaa metsä jo hieman varjostamaan terassia.
Tuohon männyn ja talon nurkan väliin se palju tulee, alla vielä toinen kuva hieman eri vinkkelistä. EIhän tätä nyt voi olla fiilistelemättä!
Tässä vielä kalliosta muutamia fiilistelykuvia, on se hieno! Ja kyllä kannatti se käpyjen haravointi, jokunen kuutio tuosta maata lähti lapiollinen kerrallaan ja toinen mokoma kiviä potkittiin pois.
Siellä sitten pilkahtaa vielä yks todo item, eli se mokoma halkosavotta odottelee tuolla pressujen alla. Aika hyvin noi puut ovat tuossa jo kuivuneet. Pitäisi ne vaan vielä ”halottaa”, niin saisi paljua sitten lämmitellä omilla puilla