Voihan… kesä näyttää pian vetelevän viimeisiään enkä ole ainuttakaan kunnon puutarhajuttua ehtinyt vielä tehdä. Kuvia vehreydestä pitäisi jostain vielä löytää lisää, niitä on kyllä otettu, mutta tässä kokoelma ennen-kuvia pihalta:
Joka ikinen kivi joita tuossa tontin rajamailla näkyy on pikkukätösin sinne pyöritelty. Tässä kuvassa on aloitettu kottikärry kuormien kuskailu nurmikon perustusta varten. Tuo kivisempi maa on kukkapenkin pohjaa ja kuvassa olevaan kuoppaan, josta kaivettiin iso kivi pois, istutettiin kirsikkapuu.
Tässä tämä pikkuinen kirsikka. Oksat ovat kesän aikana kasvaneet metrin verran. Pari pikkukirsikkaa alkukesästä bongasin, mutta satoa ei silti vielä tullut. Valkea kuulas teki YHDEN omenan
Nurmikkojyrä asemissa. Kuva on autotallin vierustalta, jyrän oikealla puolella on kuoppa, johon tammi istutettiin ja isojen kivien taakse taasen tuli pensasaita, joka on kyllä kasvanut ihan hurjasti yhdessä kesässä.
Tässä alkaa jo piha hieman hahmottumaan vaikka kaikki onkin vielä mullalla.
Ensimmäisen kuvan oikean puolimmainen kivi on Stonehengen korkein kivi. Sinne se ja kaverit jäivät piiloon. Pari irto murikkaa nostettiin siihen vierelle ettei jää yksinäinen olo isolle kivelle.
Tässä se ”one and only” oikea Ennen -kuva. Tällaista se maa pihalla oli ja on vielä osittain. Metsän pohjaa, kiviä, hiekkaa, oksia ja juurakoita.