Lunta vihdoinkin, pienen puutarhapiirustelijan kanvas on vihdoinkin valkoinen! Olen joulunpyhien ja vuodenvaihteen aikana viettänyt iltani koneen äärellä pihaa suunnitellen ja valaistuksia miettien. Ja nyt kun lumi vihdoin tuli on pihalla käyty mitan kanssa pyörimässä tallustellen ja merkiten lumeen eri rakennelmien ja istutusten paikkoja. Siis ihan super kätevää!
Uusin pihasuunnitelma näyttää tältä, pari uutta landiaakin on syntymässä ja vielä varsinkin istutusten osalta pitää suunnitelmaa vielä tarkentaa. Heti kun pihalla pystyy taas raksailemaan aloittelen terassihommilla. Sisäänkäynnin eteen tulee pienempi sisääntulon terassilaajennus ja takapihan portaiden ja varaston väliin rakennetaan myös terassi, nämä siis listalla ekana. Toisena varmaankin talon päädyn istutusallas/muuri kasveineen ja pihavaloineen.
Pallotuija, Lamohietakirsikka ja Hopeahärkki
Viiruhelpi ja Jättipoimulehti
Mutta suuri huolikin on tullut mieleen: Tässä kun on tullut surffittua ja tutkittua sitä sun tätä ja pihalle soveltuvien lempikasvien lista alkaa karttumaan niin mieltä kaivaa epäilys, mitä jos en kaikkia toivottuja kasveja löydäkkään?? No onneksi se aika ei ihan justsillään ole käsillä, mutta pieni harmaa pilvi on nyt puutarhapiirustelijan mielessä.
Kesäkeittiö
Pihakeittiöksi suunniteltu pömpeli (=Woodia City-malliston kesäkeittiö harjakatolla) on muuttumassa ehkä kuitenkin kesäiseksi köllöttely tilaksi ja sen toteutus myös mietityttää. Ostaako valmis ja maksaa itsensä kipeäksi ja tehdäkö kuuluisasti itse ja säästää?
Pergola on ainakin tehtävä itse ja tuhoton määrä terassia ja kiveyksiä. Pelkät materiaalikustannukset pihan toteutuksiin ovat varmaankin lähempänä 20 tonnia, niin ihan hyvähän se olis rahattoman jostain yrittää säästää. Ja jokatapauksessahan kulut jakautuvat useammalle vuodelle, ei yhdessä kesässä ehdi kaikkea edes tekemään.
Inspiraation lähteitä
Tässä muutamia puutarhakuvia, jotka ovat viimeksi tehneet vaikutuksen. Lisää ihania puutarhakuvia ja ideoita löytyy Pinterestin puolelta!