Tapaaminen vastaavan mestarin kanssa

Tapasimme tänään 14.01.2015 vastaavan mestarimme tarkoituksena käydä läpi Kannustalon meille toimittamat ohjeet. Ihan ensimmäisenä totesimme, että autotallia on siirrettävä sille suunnitellulta paikalta, jotta Kannustalon nosturille jää tarpeeksi tilaa työmaalla. Nosturi vaatii 10x12m tilan talon viereltä ja autotallin perustukset jäisivät ilman siirtoa nosturin tielle. Muita Kannustalon tarvikkeita esim. kattopeltejä varten pitäisi myös hommata tontille sitten ensi kesäksi kymmenisen trukkilavaa.

Tässä listaa tontille tehtävistä LVI töistä, jotka meidän kuuluu itse hoitaa ennen ja jälkeen talotoimituksen. Nämä eivät siis kuulu Kannustalon muuttovalmiiseen talopakettiin. Mutta onneksi tämä lista on niin selkeä, että luulisi tällaisen ensikertalaisen pärjäävän, varsinkin kun on rautainen ammattilainen tukena!Screen Shot 2015-01-14 at 16.47.07Maadoituskaapelit pitää mm. hommata, tai nakittaa kaikki tavarahankinnat maaurakoitsijalle. Kaikenlaista kaapelia, johtoa ja putkea pitäisi tontille hankkia ja asentaa ennen talotoimitusta. Helpointa lienee hoitaa kaikki yhden tahon eli tässä tapauksessa maaurakoitsijan kautta.

Kalliotontin perustuksiin tuskin mitään Finnfoamia murskeen lisäksi tarvitaan, mikä on kuulemma erään perustusyrityksen nykyinen vakioratkaisu. Kalliotontilla tuskin routii :) Joten perustussuunnittelusta pitää pyytää vielä tarjouksia. Talon ja autotallin perustuksien tekijäksi ollaan jo valittu Perustava.

Untamona kyselin louhintojen laajuudesta ja selvisi, että kalliota louhitaan vielä n. 2,5-3 metrin verran talon seinältä pois päin, jotta talon ja kallion välillä mahtuu koneet kulkemaan. Mikä taasen vaikuttaa mun terassisuunnitelmiin, aina nää suunnitelmat vaan elää. Eli nyt ehkä sellainen talon kiertävä L-muotoinen terassi onnistuisikin?

Pihavalaisua vartenkin pitäisi vedot talokeskukselta tehdä pihalle, eli valaisupuolikin pitäisi olla tiedossa aika pian. Voi kääk. Terassikin vielä elää, niin miten sitä vielä osaisi pihavalaisua suunnitella!

Pohjaviemärit ja vesimittari asentajineen pitää muistaa tilata hyvissä ajoin, jotta ne voidaan asentaa heti kun talo moduulit on saatu paikoilleen. Sähkösopimukset, tietoliikennekaapelit sopparit ja piuhat ja jne. jne. Warning, information overload is imminent!! Tästä aivojen ylikuormittumisesta johtuen tämä tarinakin on aika sillisalaattia, mutta lupaan jäsennellä näitä aiheita vielä tarkemmin jatkossa, varsinkin siinä vaiheessa, kun näitä LVI-töitä aletaan oikeasti tekemään, eikun teettämään!

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

Aiheeseen liittyviä artikkeleita