Tontin louhinta

Se sitten niinku meni palasiksi, melkein koko tontti. 340 kuutiota oli louhittavaa, kun niistä kohdin mistä olisi tarvinnut vain 20 senttiä liipaista pintaa matalammaksi pitikin kaikki ylimääräinen posauttaa sieltä metrin syvyydestä asti pois. Ihan ensimmäinen räjäytys ehdittiin aamutuimaan ihan paikanpäällä todistamaan. Possahdus oli pienempi, mitä olin odottanut, mutta kovin se kivimassa sieltä kalliosta nosti tuota rengasmatoilla peitettyä louhittavaa kalliota.

IMG_2909  IMG_2871

Onneksi tuota pienempää silppua tulee sen verran, että saadaan omaa louhetta käytettyä täytöissä. Pois vietäviä isoja murikoita ei nyt ihan hirveästi ole. Josko vielä kerran yrittäisin vinkua jotain säästettäväksi.

IMG_2888 IMG_2856  IMG_2828 IMG_2814

Tommosia tuutteja sitten kallioon porattuihin reikiin laitettiin ja sitten dynamiitit perään ja puf. Näky on aika karu, mutta tästä on ainoa suunta ylöspäin. Ensi viikolla alettaneen soraa täryttämään louheen päälle ja pinnan alle asennetaan vaikka mitä putkia ja eristeitä. Alkaa perustuspuuhat lähestymään.

IMG_2813 IMG_2760

Jos tykkäsit postauksesta, klikkaamalla sydäntä kerrot sen meille.

Jaa ystävillesi

Join The Conversation

Aiheeseen liittyviä artikkeleita